Kennel- ja muu koiratoiminta 2012

 

Kenneljaostoon kuuluivat Pekka Sotku, Paavo Lehtinen, Jukka Savonmäki, Markku Laukkanen ja Timo Mäkinen.

Kenneljaosto toteutti talvikokouksessa hyväksytyn ja kesäkokouksessa tarkennetun fasaanien hankinta- ja istutustoiminnan Vaissin aukiolle. Maastoon päästettiin kaikkiaan reilut kaksikymmentä lintua. Linnut viihtyivät uudessa kodissaan hyvin ja niistä oli useita havaintoja aina lumien tuloon saakka. Vuoden vaihteessa alueelle vietiin kolme ruokinta-automaattia ja viljaruokintaa jatketaan kevääseen saakka. Ajavien koirien tuomarikoulutusta tai ajokokeita ei toimintakauden aikana järjestetty. Kenneljaosto esittää fasaanien istuttamisen jatkamista.

Menestyneet koirat

Astalan Nero Nuusku omistaja LEHTIPAAVALIN KENNEL, Paavo Lehtinen saavutti v 2012 seuraavia näyttely- ja koetuloksia:

- Jämsän näyttely 19.05.2012  VSP.  SERT. tuomari Matti Envall

- piirinmestaruus Uuraisilla 20.10.2012  tuloksella 74,67  BEAS  I

- lännen lohkon mestaruus 27.10.2012 erinomaisella tuloksella 94,25 BEAS I

- kunniakirja käyttövalion arvosta päivätty Espoossa 27.11.2012

Muita koirien meriittejä ei ole jaostolle ilmoitettu.

Paavalin pytty ojennettiin jälleen kerran Paavolle ja NERO-Nuuskulle Mustanmäen tupaan.

....................................................................................................

Kenneltoiminta 2011

 

HMS Kenneljaostoon kuuluivat v2011 Pekka Sotku,  Paavo Lehtinen, Jukka Savonmäki, Markku Laukkanen ja Timo Mäkinen

Kenneljaosto järjesti syksyn aikana kaksi ajavien koirien tuomarikoulutustilaisuutta. Tuomarikurssin teoriaosa oli Haapamäen Seudun Osuuspankin tiloissa 14. elokuuta. Ajokokeiden säännöissä oli tapahtunut sen verran muutoksia, että asia kiinnosti kovasti kenttää. Kurssille osallistuikin kiitettävä määrä (alun toistakymmentä) koiramiestä. Kouluttajana toimi Antti Paananen Kannonkoskelta. Kurssi oli osallistujille maksuton ja seuramme tarjosi osallistujille maukkaat voileipäkahvit.

Maastoharjoitus järjestettiin elokuun lopussa Haapamäen Mäkikylällä Matomäen hirviseurueen mailla, josta heille kiitokset.  Kouluttajana maastoharjoituksessa toimi Antti Linkvist Jyväskylästä. Lämpötila oli harjoituksen aikana varsin haastava n 20 astetta harjoitukseen osallistuneelle Nero-Nuusku koiralle. Nero selviytyi urakastaan kuitenkin kunnialla ja tarvittava määrä ajoa saatiin aikaan. Loppupalaveri pidettiin Pirjonkankaan majalla, jossa myös kahviteltiin ja paistettiin makkarat.

Menestyneet koirat

Juhani Papinahon omistama nuori dreeveriuros Kolkon Piäjehu (Sulo) ajoi mainiosti viime helmikuun 14. päivänä Oriveddellä pstemäärällä 81.88 I-tuloksen.

Paavo Lehtisen mammalomalla ollut Astalan Nero-Nuusku teki puolestaan kuluvan kauden lopussa onnistunen paluun kilpakentille. Tammikuun 14. päivänä Jämsän ajokokeissa NERO saavutti vaikeissa olosuhteissa loistavan I-tuloksen pistemäärällä 95,04 (max 100p). Nerolla on ikää vasta 4 vuotta, jotenka odottaa sopii, että käyttövalion arvo on vain ajan kysymys.

Paavalin pytty ojennetaan jälleen kerran Paavolle ja NERO-Nuuskulle vuodeksi eteenpäin.