Opintomatka Joulupukin maahan

 

Kun kutsu ajovoittaja 2017-kilpailuun napsahti Lehtipaavalin LUKAKSEN ( Pelle) kohdalle hyvin onnistuneen länsi-lohkon jälkeen, olivat tunteet hieman ristiriitaiset. Pelle oli ollut sairaslomalla heinäkuun loppuun saakka ja senkin jälkeen harjoituslenkkejä ja ajoharjoituksia oli puolet vähemmän kuin edellisinä vuosina. Pellen tuntevat metsästyskaverit kuitenkin evästivät, että kyllä Pelle pärjää. Taitoa on yllin kyllin ja rautaista peruskuntoa aikaisemmilta vuosilta on jäänyt turkin alle. Tarvitaan vain hieman onnea ja sen jälkeen normisuorituksia, niin homma hoituu aivan varmasti kuuluivat viimeiset kannustukset.

Lännen lohkon jälkeen Pelle olikin hyvässä vireessä kohtaamaan Lapin haasteet. Viimeinen harjoitus tehtiin viikkoa ennen kilpailua puolen päivän mittaisena jahtina, jolloin olosuhteet olivat todella haastavat. Pupupaisti saatiin rutiinilla reppuun ja niillä eväillä suunnistettiin Petterien maahan.

Perjantaina oli Taisto Pousin kanssa aamuvarhainen tapaaminen, jonka jälkeen suunnistettiin Jyväskylään ja edelleen nelostietä pitkin kohti Rovaniemeä. Pelle on tottunut matkustamaan autossa, mutta onhan se kymmenen tunnin matka viisi kertaa pitempi kuin "normaali" kahden tunnin matka. Taukoja pidettiin tarpeen mukaan. Välillä käytiin baarissa, välillä tyydyttiin omiin eväsiin Opelin konepelliltä. Päivän kallistuessa ehtooseen niin kuljettajana toiminut Ville, kuin myös matkustajina olleet Taisto, Timo&Pelle saapuivat hyvissä ajoin Palojärven kilpailukeskukseen. Tulopäivänä jatkunut vesisade oli sulattanut viimeisetkin lumet maastosta, jotenka pimeys ympäröi beagleväen tunnin kuluessa saapumisesta. Ilmoittautuminen ja majoittuminen sujui joustavasti. Ylituomarin puhuttelu oli asiallinen ja antoi tarvittavat tiedot ensimmäisen kilpailupäivän käynnistämiseen. Koirien kuvaukset siirtyivät illan loppuun, mutta sujuivat lopulta varsin joustavasti.

Illan viimeisellä ulkoilulenkillä tulikin sitten lunta tupaan oikein oven täydeltä. Olin palaamassa Pellen kanssa majoitukseen läheiseltä tieltä kun jonkin matkan päässä ollut naapuribeagle haukahti sillä seurauksella, että Pelle ryntäsi saman tien  äänen suuntaan ja horjahti tulotien varrella olleeseen ulkotuleen. Pelle parahti pahemman kerran ja ontui toista takajalkaansa, johon kuuma rasva levisi koko jalan matkalle. Jaaha tätä vartenhan sitä sitten ajettiin 750 kilometriä, että huomenna kotiin. Huhh, huh...kyllä pikkasen ...sanonko mitä. Loppuyö menikin sitten auton takapenkillä...tuskin nukuttiin lainkaan.

Lauantaiaamuna viiden aikaan Pellen ilme oli sen näköinen, että tänään tuskin jussia ajetaan. Lähdin aamulenkille sillä mielin, että suuntana on Keuruu. Pelle oli kuitenkin toista mieltä. Palaneista mahakarvoista ja rasvaisesta jalasta huolimatta se oli lähes normaalin oloinen ADHD. Ei muuta kuin aamutoimille ja metsään.

Ensimmäinen kilpailupäivä menikin sitten enemmän kuin putkeen. Keli oli haastava, mutta sellaiseen keliin Pelle oli tottunut. Tuloksena piikkipaikka sellaisen stressiyön jälkeen...en meinannut uskoa todeksi.

Päivän päätteeksi Pelle suostui tulemaan majoitukseen yöksi, ja uni maistui. Vielä aamullakin uni maistui siinä määrin, että aavistelin jotain olevan pielessä. Koira ei kuitenkaan vaikuttanut millään lailla sairaalta. Aamulenkki sujui sekin varsin normaalisti. Autoon noustuaan se laittautui kuitenkin välittömästi maata. -Ei olet akut ehkä täydessä latingissa, aavistelin. Edellinen valvottu yö ja raskas päivä lienevät tehneet tehtävänsä.  Kilpailupaikalla tuomari kysyi Villeltä, ajaako Pelle Poroa. - En tiedä, ei ole tullut poroa vastaa, vastasi Ville. Kohta alkoi ajo ja hetken päästä Ville vastasi tuomarille. -Kyllä näköjään ajaa poroa. No...Petterin perässä ei menty onneksi pitkään. Sen jälkeen Pellen haku ei toiminut enää niin kuin se toimii kun se on kunnossa, mistä syystä Ville ohjasi koiran autoon. Majoitukseen päästyään Pelle veti sikeitä Keuruulle saakka. Seuraavan viikon alussa Pelle oli jälleen oma itsensä ja ehdotti joka aamu metsään menoa. No täytyihän sitä käydä sen verran testaamassa, että voi sanoa koiran toipuneen Joulupukinmaan järkytyksestä. Valkoinen pupu löytyi entiseen malliin ja sitä olikin helppo ja mukava seurata lumettomassa maastossa. Lopetan matkakertomuksen sotamies Honkajoen mietelmiin: varjele meitä liukkailta poluilta, houkuttelevilta poroilta ja erityisesti polkujen varsilla loimottavilta ulkotulilta.

 

Timo Mäkinen

 

Pelle ja Ville turvallisesti kotisohvalla